Pojat on poikia

Elbow-nimisellä bändillä on fantastisen kaunis kappale nimeltä Lippy Kids. Se on ylistyslaulu nuoruudelle ja teinipojille: kadunkulmissa vetelehtimiselle, kömpelyydelle, tupakansavulle, suudelmille, vapaudelle. Siinä poikia kehotetaan rakentamaan raketti, build a rocket boys, kuin metaforana sille, miten mahdolliselta kaikki voikaan nuorena tuntua.

Biisi tuli mieleeni, kun todistin jokin aika sitten metrossa kohtausta, jossa neljä noin 12-vuotiasta poikaa vitsaili ja töni toisiaan iloisesti. En vaivautunut edes nostamaan katsettani kännykästä. Poikien riehakkuus vei toki ison siivun äänimaisemasta, mutta muuten se ei minua häirinnyt. Pian viereiseltä penkiltä nousi kuitenkin keski-ikäinen nainen seisomaan. Huuto kohosi poikien äänten ylle kuin sireeni. Että on se nyt kumma, jos ette ole heti hiljaa niin minä soitan vartijat tai poliisit; täällä ei riehuta vaan käyttäydytään; ja nyt minä tosiaankin soitan ne poliisit, jos ette poistu seuraavalla pysäkillä, koska täällä ei poikalaumat terrorisoi.

Nainen höysti sanomaansa lukuisilla kirosanoilla. Metro pysähtyi, ja hämmentyneet pojat poistuivat.

Minua hämmästytti naisen reaktiossa ennen kaikkea sen primitiivisyys: hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, hän huusi paljon kovempaa kuin olisi ollut tarve. Hän ei yrittänytkään puhua lapsille kunnioittavasti. Kaikesta kuulsi pelko. Voiko todella olla niin, että aikuinen pelkäsi näitä ylienergisiä 12-vuotiaita?

Oman poikani kasvaessa olen todistanut monia muitakin kummallisia kohtauksia: lapseni kavereineen on häädetty toistuvasti omalta kotipihalta; julkisissa liikennevälineissä on huomauteltu asiattomasti, kun ei tajuta, että äiti istuu käytävän toisella puolella. Valittajia ovat olleet poikkeuksetta keski-ikäiset tai sitä vanhemmat naiset. Sattumaa? En tiedä. En osaa myöskään sanoa, mistä tässä ilmiössä on kyse, ja kohdistuuko se myös muihin kuin poikalapsiin. Itse en aikoinaan keskenkasvuisena tällaiseen kohteluun törmännyt. Olen tutustunut koko asiaan vasta oman poikani myötä.

Kun oikein muistelen, niin ennen kuin sain poikani, en varmasti itsekään tiennyt, miten meluaviin lapsilaumoihin pitäisi suhtautua. Ehkä näillä keski-ikäisillä naisilla ei ole kokemusta lapsista? Vai onko heillä katkeruutta tai traumaattisia kokemuksia nimenomaan miehiin liittyen, ja he katsovat oikeudekseen kostaa sen niille, joille uskaltavat – pikkupojille?

Erityisesti ulkomaalaiselta näyttäviin, porukoissa liikkuviin teinipoikiin saattaa nykyään liittyä aivan perusteettomia ennakkoluuloja. Metrossa ilakoineista lapsistakin osa oli maahanmuuttajataustaisia. Lapsuuteen ja nuoruuteen kuitenkin kuuluu oleellisesti porukoissa vetelehtiminen, ilo ja melukin. Se on ihanaa, olipa lapsen sukupuoli tai tausta mikä tahansa. Aikuisten tehtävänä taas on olla aikuisia. Ojentaa aiheesta, mutta ei projisoida lapsiin ja teineihin omaa vihaansa tai pelkojaan, kohdistuivat ne sitten patriarkaattiin, ulkomaalaisuuteen tai vaikkapa oletettuun jengiläisyyteen.

Muistaa, että tytöt ovat vasta tyttöjä, pojat ovat vasta poikia, lapset ovat vasta lapsia. Nuoretkin ovat vasta nuoria.

Erään kerran, kun naapurin mummo huusi jälleen ikkunastaan pihalla skuuttaavalle pojalleni, että painu pois täältä häiriköimästä, pyysin pojan juttelemaan kanssani. Sanoin hänelle, että maailmassa on ihmisiä, joilla on itsellään huono olla. Siksi heillä on mielestään oikeus kohdella lapsia ja teinejä huonosti. Se ei ole sinun vikasi. Eivätkä kaikki mummot ole oikeasti urpoja, vaikka joskus siltä tuntuisi.

‘No ei tietenkään’, vastasi silloinen 12-vuotias. ‘Onhan maailmassa kivojakin mummoja, ei ihminen ole sen takia automaattisesti urpo, että se on mummo.’

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, ajattelin minä ylpeänä.

Leave a Comment