Kun ajetaan Kokkolasta kasitietä pohjoiseen, metsänreunassa oikealla puolella tietä hieman ennen Marinkaisia on maatila. 80-luvulla, kun matkasimme tuota reittiä serkkujen luo Himangalle harva se viikonloppu, talon viereisellä pellolla laidunsi aina lehmiä.
Eräällä automatkalla isäni ylioptimistisen elämänasenteen hedelmänä Nissanista loppui bensa. Auto jäi nolona metsänreunaan kyydissään viisihenkinen perheemme. Äitini huumorintaju loppui metrilleen samoilla kohdin.
Vääjäämättä seuranneesta perheriidasta huolimatta 10-vuotiaaseen mieleeni jäi päällimmäiseksi mukava muisto siitä, että pääsimme maataloon juomaan mehua ja pellon reunaan silittämään lehmiä. Sillä aikaa isä paikkasi itse aiheutettua logistista häiriötilannetta bensakanisterin ja ystävällisen maatalon isännän avulla.
Kun Nissan kurvasi taas kohti pohjoista, katselin auton takalasin läpi laitumelle ja lausuin enigmaattisesti myöhempiä uravalintojani heijastelleen kysymyksen: miksi kukaan ei varasta lehmiä pellolta? Siis: kuka tahansa pahis voi käydä lastaamassa laitumelta kaksikymmentä hiehoa kuorma-autoon ja kadota hykerrellen yön pimeyteen. Miksi näin ei tapahdu?
Muistan yhä isän vastauksen: voihan sitä vaikka mitä tässä maailmassa tehdä, mutta ihmiset eivät yleensä tee niin, koska kaikki perustuu lopulta luottamukseen.
Kaikki perustuu lopulta luottamukseen.
Tylsän keskipohjalaisen maalaismaiseman keskellä isäni siis sanoitti sattumalta hyvinvointivaltion keskeisen toimintamekanismin – luottamuksen toisiimme ja yhteiseen hyvään. (Ja avot, vuosia myöhemmin minusta kuoriutui hyvinvointivaltion palkkatyöläinen ja julkisen puolen hallintohenkilö. Olkaa hyvät ihmiset varovaisia mitä lapsillenne lausutte!)
Hyvin toimivissa yhteiskunnissa asiat todellakin usein perustuvat luottamukseen systeemiä ja toisia ihmisiä kohtaan. Kaikki yhteiskunnat eivät ole hyvin toimivia. Valtiot ilman luottamusta ovat syvästi jakautuneita, täysin romahtaneita tai ajautuneet diktatuuriin. Pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa luottamus on maailman mittakaavassa korkealla tasolla, ja se on yksi keskeinen selitys niiden menestykseen.
Luottamus lisää ennustettavuutta, vakautta ja uudistumista; se vähentää kuluja, väkivaltaa ja ahdistusta. Luottamus on näkymätön öljy, joka tekee asioista vaivattomia. Luottamus luo toivoa, ja toivo tuo iloa. Luottamuksen puute taas aiheuttaa missä tahansa systeemissä kitkaa, hukkaa ja pahimmillaan täydellisen oikosulun. Oli kyse sitten karjataloudesta, valtiosta tai vaikkapa ihmissuhteesta.
Miksi kirjoitan tästä? Varmaankin, koska luottamusta tarvitaan disinformaation, someriitelyn ja globaalien konfliktien aikana enemmän kuin koskaan. Luottamus samalla tavalla ajatteleviin ja saman näköisiin ihmisiin on helppoa. Yhteiskunnan todellinen toimivuus mitataan kuitenkin siinä, miten ratkaisemme hankalia asioita myös niiden kanssa, jotka ovat ärsyttävästi erilaisia tai raivostuttavasti eri mieltä. Siis juuri niiden kanssa, you know.
Isossa kuvassa tässä auttavat toimiva demokratia, koulutusjärjestelmä ja julkinen hallinto. Siis se, että ääniä tai koenumeroita ei voi ostaa, ja päätöksenteko ja vallan käyttö on läpinäkyvää. Siinä pienemmässä, lähikuvassa, luottamuksen rakentaminen on kuitenkin vähintään yhtä tärkeää. Siinä luottamusta rakentaa meistä jokainen – ei vaatimalla, vaan vaalimalla.
Luottamusta kun on hemmetin vaikea palauttaa, kun se on menetetty. Siksi on tärkeää, että tunnistamme luottamuksen ja ruokimme sitä, emmekä pidä sitä itsestään selvyytenä. Luottamus kun on usein piilossa ihan silmiemme alla: se on pelto täynnä lehmiä, joita kukaan ei varasta.