Halu nousta barrikadeille on alkanut viime vuosina häiritä mukavaa keskiluokkaista elämääni. Miten tästä ärsyttävästä tunteesta pääsee eroon, anyone? Jokin aika sitten sunnuntaibrunssini meni täysin pilalle, kun luin uutisen siitä, miten Mark Zuckerberg ja muut maailman superrikkaat varustelevat itselleen pakopaikkoja ilmastonmuutoksen kärjistymisen tai ydinsodan varalta. Miksi jäädä meidän tavisten joukkoon taistelemaan resursseista, kun voi paeta perheineen ja yksityisarmeijoineen ihan omalle paratiisisaarelle? Hei Mark, osaatko muuten tavata sanan ‘solidarity’?
Helppo ratkaisu olla ahdistumatta maailman nykytilasta on olla lukematta uutisia. Sekään ei toimi, jos kotona asustaa noheva teini. Nuoreni pitää minulle tasaisin väliajoin luentoja siitä, miten maailma toimii. Kas näin: ‘Superrikas eliitti hallitsee maailmaa, ja tavallisten ihmisten osaksi jää tehdä työtä, joka vain vie kaikki voimat ja tuottaa lisää rahaa ennestään rikkaille. Jos ei halua tappaa itseään orjayhteiskunnan osana, täytyy kehittää itseään sekä fyysisesti että henkisesti vahvaksi superyksilöksi. Silloin pystyy elämään irrallaan riistosta ja puolustamaan itseään ja läheisiään tulevaisuuden katastrofeissa. Paitsi sun ei tarvitse, äiti, koska sä oot jotain seitkyt.’
Toistuva ongelma teinin analyyseissä on se, että hän on usein oikeassa. Globaalisti vauraus on tosiaankin kasautunut viime vuosikymmenien aikana kiihtyvällä tahdilla pienelle eliitille. Muille tarjotaan enenevässä määrin ei-oota. Suomessa on ollut helppo toistaiseksi tuudittautua ajatukseen hyvinvointiyhteiskunnasta, varsinkin jos kuuluu joogaavaan ja hiihtävään keskiluokkaan. Nykyään minun kuitenkin tekee mieleni pudottaa porkat hankeen aina, kun luen, mille monikansalliselle yritykselle on taas kuorittu vanhusten tai vammaisten selkänahasta mukavat voitot.
Niinpä kaikki vasta-argumenttini teinille tuntuvat falskeilta: ihmiskunnan väistämätön kehitys kohti parempaa, suomalaisen yhteiskunnan kantokyky, talvisodan henki, mitä näitä nyt on. Säälittäviä mentaalisia lohturiepuja, jotka hapertuvat jo ennen kuin saan ne lausuttua.
Suomen kehitys toki vain seurailee muita maita: esimerkiksi Britanniassa eriarvoisuuden on annettu rauhassa roihahtaa parin vuosikymmenen kuluessa muun muassa kurjistavan austerity-politiikan myötä, ja Saksan koulujärjestelmä on romuna puutteellisen rahoituksen vuoksi. Kyse on maailman vauraimmista valtioista, joilla siis ei ole varaa tarjota peruspalveluja tai tasokasta peruskoulua kaikille. Se on hämmästyttävää, sillä onhan sitä rahaa maailmassa. Sen näkee teinikin, ja nimenomaan teini sen näkee, mistä tahansa sosiaalisen median sovelluksesta silmänräpäyksessä. Vaikka somen värikkäät kuvat ovat pitkälti pelkkää performanssia, ne kertovat myös siitä, että joillakin maailmassa on enemmän vaurautta kuin koskaan.
Ja kaikkein tärkeintä meidän tulevaisuutemme kannalta on, miten kasvava sukupolvi asiat näkee ja kokee: onko meidän maailmamme, yhteiskuntamallimme, niin reilu ja toimiva, että siihen kannattaa sitoutua?
P.S. Vastauksia odotellessa ajattelin viikata joogahousut kaappiin ja nousta barrikadeille. Kannustan teitä samaan! Siis sitten kun kilpailutus barrikadiurakasta on viety läpi, Maailman Barrikadirakennus Oy on rakentanut ne, barrikadit on todettu rakennevikaisiksi ja homeisiksi, asetettu käyttökieltoon ja korvauksista ja vastuukysymyksistä on riidelty rakentajan kanssa kaikissa oikeusasteissa, kiista on viimein ohi ja barrikadit on korjattu julkisin varoin kahdeksan vuoden viivästyksen jälkeen – silloin, hyvät ystävät, nouskaa barrikadeille!