50-luvulle haikailijat

Syyte: 50-luvulle haikailu julkisesti 

Syyttäjä: Kuinka vastaatte?  

 

Syytetty: Myönnän olevani syyllinen.  

 

Syyttäjä: Miksi teitte sen? 

 

Syytetty: Kaikki on niin nopeaa. Haluan olla kotona ja huovuttaa. En jaksa juosta aktiivisuusrannekkeen kanssa palaverista toiseen ennen pilatesta ja lasten hakemista vuoropäiväkodista. Olen väsynyt jatkuviin organisaatiouudistuksiin töissä. Olin puolisoni kanssa viimeksi hereillä yhtä aikaa vuonna 2017. Hän kertoi minulle vastikään Messengerissä, että haluaisi lopettaa työt ja keskittyä legoihin ja saunan sytyttelyyn.   

 

Syyttäjä: Ymmärrättekö lainkaan, mistä puhutte? 

 

Syytetty: Minulla on kaksi maisterintutkintoa ja lukuisia lisäkoulutuksia, jos sitä tarkoitatte. Mutta nyt puhun kokemuksestani ihmisenä. Lapseni tarvitsisivat minua enemmän kuin työnantajani. Ja 50-luvulla oli täysin hyväksyttävää keskittyä äitiyteen.  

 

Syyttäjä: Oletteko tietoinen, että 50-luvulla naiset olisivat halunneet käydä töissä, mutta heitä ei sinne huolittu? Kotiväkivaltaa esiintyi enemmän kuin nykyään? Airfryeria ei oltu keksitty?  

 

Syytetty: Kyllä. Tarkennan, että en haikaile takaisin 50-luvulle kokonaisuudessaan. Joissakin suhteissa asiat olivat kuitenkin paremmin. Kaikki oli hitaampaa. Ei ollut niin paljon salasanoja muistettavana. Aterioita ei tarvinnut valokuvata ennen syömistä. Sitä haluaisin, yksinkertaisempaa elämää. 

 

(Syyttäjä tuomarille: Olisikohan tässä tarve mielentilatutkimukselle?  

Tuomari: Annetaan sen horista ensin loppuun asti.) 

 

Syyttäjä: Näiden ajatusten hallussapitoa pienissä määrin omaan käyttöön ei ole kriminalisoitu, mutta kauppaaminen muille on rangaistava teko. Mikä teitä estää viettämästä tuollaista elämää omassa hiljaisuudessanne? Kunhan ette vedä muita mukananne lokaan. 

 

Syytetty: Olen elänyt halujeni kanssa jo pitkään, ja yrittänyt pitää taipumukseni pienen piirin tiedossa. Mutta se ei enää riitä. Olen varma, että kaltaisiani on muitakin. Teemme enemmän ja enemmän töitä, että saamme ahdistuksenhallintakurssit ja terapiat maksettua. Minua vaivaa vatsahaava, ja pitäisi ehtiä urheilla paljon enemmän, että jaksaisi työelämässä vielä 35 vuotta. Toinen lapsemme ei puhu, vaikka on 4-vuotias. Olen väsynyt kuulemaan, että kansantalous kaatuu, jos perheen molemmat vanhemmat eivät tee pitkää työuraa. Toivon, että voisimme kansakuntana tyytyä vähempään, eikä tarvitsisi pinnistellä niin loputtomasti koko ajan. 

 

Syyttäjä: Kun lakia 50-luvun julkisen ihannoinnin kieltämisestä valmisteltiin edellisellä hallituskaudella, lain esitöissä painotettiin, että tarkoitus on ehkäistä laajaa siirtymää työ- ja talouskeskeisestä elämäntavasta kohti tehottomampaa koti-, ihmis- ja ympäristökeskeistä elämää. Suomen BKT oli 50-luvulla säälittävä. Nykyistä kehitystä ei voi pysäyttää.  Pakkaudumme kaupunkeihin ja psykiatrian poliklinikoille, ja se on hienoa. Lapset voidaan kohta kasvattaa digitaalisissa kasvatuskammioissa 18-vuotiaiksi saakka ja siirtää suoraan jatko-koulutukseen ilman altistumista auringon-valolle. Siispä leuka pystyyn ja kotoilu helvettiin, nainen! Villasukkia on täysin hyväksyttävää käyttää loma-aikoina, jolloin niitä ei ilmaston-

muutoksen vuoksi tosin enää tarvita. Muun ajan pitäkää suunne supussa ja palvelkaa isänmaata, joka on peitenimi globaalille raha-

vallalle. 50-luku oli kaikin tavoin kammottavaa aikaa. Eihän silloin ollut edes Netflixiä, joka sivumennen sanoen on laadukkailla sarjoillaan auttanut itseäni suuresti kestämään aamuyön tunteina vainoavia ajatuksia elämäni turhuudesta.  

 

Tuomari: Syyttäjä tässä puhuu asiaa. Totean teidät syylliseksi. Olette kuitenkin enemmän hoidon kuin rangaistuksen tarpeessa. Määrään teidät digitaliseen pakkoeheytyshoitoon kolmeksi vuodeksi. Teidän on päivitettävä statuksenne puolen tunnin välein johonkin sosiaalisen median sovellukseen. Kuvien ja hashtagien käyttö on pakollista. Vähintään kolmasosan päivityksistä täytyy kuvata menestystä työelämässä ja kolmasosan ainutkertaisia elämyksiä ulkomaanmatkoilla. Digital Liaison Officerimme, joka vaihtuu organisaatiouudistuksen vuoksi puolivuosittain, seuraa teitä sattumanvaraisesti sosiaalisessa mediassa. Kuten ehkä oivalsittekin, tämä on myös moderni versio panoptikonista. Onko teillä jotain kysyttävää?

 

Syytetty: Rouva Tuomari, rangaistus on kohtuuton. Enkö voisi saada vaikka kymmenen vuoden vankeustuomiota sen sijaan? 

 

Tuomari: Hiljaa, tai määrään teidät valtionhallintoon töihin! Vartijat, viekää pois!    

Leave a Comment